Historia

Historia

Perustettu vuonna 1995

Kahvilasta olutravintolaksi

Ravintolamme historia alkaa vuodesta 1995 ”kahvilana”, jossa sai myös keskiolutta viinerin ja kahvin sijaan. Aamun sankarit siis saivat keskiketterää ja suojaa sateelta tai auringolta aikaisin aamulla.

Sisustushan oli ainutlaatuinen sillä seinät oli tehty tölkeistä!

Pikkuhiljaa Bar Explosive sai Jyväskylän lähiöpubin sankariviitan taakan yllensä ja kanta-asiakkaita alkoi kerääntymään, ja osa heistä käy vieläkin ”aamukahvilla”, vaikkakin muuttuneessa Explosivessa.

Remontin jälkeen

Asiakaspaikkojahan löytyy alakerran rakentamisen jälkeen nykyään noin 80 ja istumatilaa on runsaasti.

Remontilla saatiin puolet lisää tilaa ja aivan uudet saniteettitilat alakertaan, tölkkiseinä poistettiin ja tilalle laitettiin hienostuneempaa sisustuskiveä.

Bar Explosive on kehittyvä olutravintola Jyväskylän keskustan ytimessä. Explosive on jättänyt Jyväskylään oman jälkensä tunnettuna olutravintolana, johon voi luottaa kuin kiveen.

Viihtyvyyttä lisää jukeboksi josta voi itse käydä valitsemassa mieleisensä kappaleen, biisejähän löytyy paikallisesta Panteraan!

Takaisin ylös