Olutarvio

Olutarvio

Hiisi Ikii Urso vuosikerta-arvio

Tämä artikkeli on kirjoitettu yhteistyössä Huurteinen.fi kanssa.

Sunnuntaina järjestettiin olut-tasting, jossa tarjoiltiin varsin harvinaista herkkua, nimittäin Panimo Hiisin jokainen erä Ikii Ursosta, eli 2016, 2017 ja 2018. Näitä eriä tuskin on kaikkia missään tarjolla enää, sillä jokaista on tehty vuosittain vain 1000 litraa. Keskimmäinen erä meni myös tullessaan nopeasti, joten sitäkään ei löydy enää panimolta.

Olutta oli tilaisuudessa esittelemässä Hiisiltä Mikko Mäkelä sekä Tatu Hiitola. Saimme kuulla kattavasti oluen historiasta, etymologiasta ja olutnörtit saivat tietoonsa myös hieman sisäpiirin tietoa reseptiikasta ja valmistusprosessista.

Historia

Ikii Urso on uuden vuoden yön perinneolut, Iku-Turson isoveljeksi tehty. Olut on tämän kuluvan vuoden (2018) Suomen parhaaksi stoutiksi äänestetty, kun viime vuonna se oli Iku-Turso. Ennen Ikii Ursoa Iku-Turso niitti suosiota, mutta panimo halusi kokeilla jotain ennenkuulumatonta ja äänestystenkin perusteella toivottiin tummaa ja vahvaa, niinpä imperial stout valittiin tyyliksi.

Itselleni olut on läheinen ei pelkästään maun puolesta, mutta olen jossain määrin ollut ”mukana” ainakin uuden vuoden vietossa panimolla vuonna 2016, 2017 ja vielä viime uutena vuotenakin, vaikka varsinaisissa panotouhuissa en ollutkaan minkäänlaisessa roolissa.

Etymologia

Nimi tarkoittaa Iku-Tursoa, mutta on pohjimmiltaan vielä myyttisempi. Vanhanmallisempi ja mehevämpi nimi. ”Eli kun nielaisee suun täyteen ja yrittää sanoa Iku-Turso niin sieltä tulee vain Ikii-Urso”. Yleisöstä vitsailtiin että sana on jyvääskyläläinen vokaaleiltaan.

Lyhyesti, Iku-Turso kalevalaisessa runoudessa esiintyvä vedenhaltija tai merihirviö, joka toimii myös alkuolentona ja tautidemonina. Iku-alkuliite viitannee ikuiseen olentoon, joka on ollut olemassa jo maailman syntymästä lähtien. Se on myös eräiden muiden myyttisten olentojen, kuten Iku-Tieran nimessä (Wikipedia).

Raaka-aineet ja reseptiikka

Raaka-aineiden puolesta reseptiikka Ikii Urso on ”Iku-Turso kertaa kaksi”, eli lähes suoraan tuplattu, mutta keittopuolella touhu on tietysti hieman erilaista, päällimmäisenä 16 tunnin keittoaika. Jokaisen vuoden reseptiikassa on hieman eroja, alkoholiprosenttikin vaihtelee. Tämäntyyppisessä stoutissa mennään hiivan suorituskyvyn äärirajoilla.

Katkerohumalat ovat joka erässä samat, eli tonnin satsiin 8kg Chinookia heti keiton alkuun. Iku-Tursossa samaan määrään menee 5kg Columbusta, joten Ikii Ursossa huidellaan suunnilleen samaa luokkaa. Katkerohumalat tuntuvat säilyttävän maun mukavan voimakkaana. IBUja on paljon, eli sellaiset sata, eli äärirajoilla mennään, onhan kyseessä äärimmäinen olutkin. Ihmisen maistaminen 100 IBUn tuntumassa alkaa kadota, joten siinäkin mielessä puhutaan ”maksimimääristä”. Panimomestarit tähdensivätkin, että Mikkellerrin ja muiden 1000 IBUn oluet ovat vain numeroiden avulla markkinointia.

Tatu avasi myös oluen keittoajan merkitystä tummassa oluessa kertoen että useamman tunnin keittoajassa olueeseen saa makuja, jotka tosin hieman hankalammin mitattavissa. Puhutaan kuitenkin samankaltaisesta ilmiöstä kuin esimerkiksi ruoanlaitossa ruskistamisessa tai lihan kypsytyksessä tapahtuvassa prosessissa.

Itse oluet

Jokaisella oli vieressään kolme desin lasia, vasemmalla vuoden 2016 versio, keskellä vuoden 2017 erä ja oikealla tuorein 2018 uutena vuotena pantu olut.

Ikii Urso (2016), imperial stout 11%

Herkullista suklaisuutta, paahteisuutta, hentoista tummaa mallasta, öljyisyyttä, mämmisyyttä. Vuoden 2016 tuoreemmasta erästä muistuu mieleen että silloin maku oli karvaisempi ja karhean maltaisempi.

Tästä on kaikki terä hävinnyt ja jäljellä on täyteläistä suklaanektaria, josta katkerohumalan hyökkäävyys myös laantunut miellyttävämmälle tasolle. Myöskään olut ei enää ole niin makea vaikka makeutta kuitenkin löytyy. Alkoholin olemassaolo on tästä versiosta 2,5 vuodessa kadonnut. Oikein mainio, kestäisi kypsyttämistä enemmänkin.

Ikii Urso (2017), imperial stout oloroso BA 13%

Tynnyri maistuu ja tuoksuu selvästi. Tämä olut on käynyt Ägräsin tislaamon oloroso-tynnyrissä. Tähän erään on siirapin määrä puolitettu, eli olueeseen on laitettu sama määrä siirappia kuin Iku-Tursoon. Silti tässä on enemmän alkoholia.

Tämä erä kävi paljon kuivemmaksi, osaltaan siihen vaikuttaa myös tynnyri ja siirapin puolitus. Lakritsi-salmiakki ja oloroson ”katku” maistuu. Pehmeämpi. Tynnyrin maku on selkeämpi kuin muissa erissä.

Ikii Urso (2017), imperial stout Heaven Hill bourbon BA 13%

Tässä uusimmassa versiossa maistuu vielä myös katkerohumalat. Aikaisemmissa erissä on oltu alta 10% paahtomallasta, tässä erässä puhutaan 20%:sta. Näistä saatava käymiskelpoisen sokerin määrä pienenee, joten pitää käyttää enemmän mallasta saadakseen maksimimäärät ulos.

Tämän vuoden satsiin 1000 litraa kohden on käytetty 800 kiloa, eli kaksi täyttä mäskipöntöllistä mallasta. Vaahto on uusimmassa tummemman värinen ja pohjaa mallasrunkoon suoraan. Viimeinen erä on ollut Heaven Hill tynnyrissä, eli maussa on vaniljaista bourbonia. Alunpään erät ovat brittityyppisen suuntaan, tämä taas enemmän jenkkityylistä. Tätä voisi mielestäni kypsytellä vielä lisääkin.

Summaus

Ensimmäinen on mielestäni ehdottomasti paras, koska olen jälkkärioluiden ystävä ja jotenkin ilman tynnyriä ”yksinkertainen” makeus toimii tässä mainiosti. Toinen vuoden 2017 versio on mielestäni liian kuiva ja oloroso maistuu liikaa omaan makuuni, mutta tietysti olut silti loistava. Uusimmassa Heaven Hill -tynnyri, tuhtius ja yleinen paahteisen maltainen makumaailma on sen verran loistava että menee heittämällä kakkoseksi, vaikka onkin näistä tuorein. Kaikki versiot luonnollisesti 5/5.